Metallinetsinnästä on laitteiden kehittymisen ja halventumisen myötä tullut suosittu harrastus. Yksi etsii rahaa ja sormuksia, toinen sotaromua. Ypäjäläinen Pekka Fabritius jäljittää maan alta mennyttä aikaa.

Kesäkuussa Mynämäeltä levisi jännittävä uutinen ulkomaille saakka: metallinetsinnän harrastajat olivat löytäneet pellosta yli sadan kolikon suuruisen viikinkiaikaisen rahakätkön. 12 hopearahan tarina oli erityisen kiehtova, sillä Kansallismuseon tutkija kertoi, että ne oli lyöttänyt 900-luvulla vaikuttanut tanskalainen viikinkikuningas Harald Sinihammas.

Yhtä ja toista kiinnostavaa maan alta on löytänyt myös ypäjäläinen Pekka Fabritius, joka on harrastanut metallinetsintää vuodesta 2013.
— Näitä lähikuntia on tullut pyörittyä, ehkä eniten Tammelan suunnalla. Pelloilla silloin kun niillä ei ole viljelyksiä, metsissä silloin kun pelloille ei pääse. Esihistoria on se, mitä lähinnä etsin. Se minua kiinnostaa, menneisyyden selvittäminen, hän sanoo.

Metallinetsimellä löydetyt esineet voivat tuoda arvokasta lisävalaistusta siihen, miten seudulla on eletty ennen kirjoitetun historian aikaa. Pekka Fabritiuksen hienoimpia löytöjä ovat metsästä paikannetut koskemattomat hautapaikat meronvingiajalta ja viikinkiajalta.
— Tammelan seudulta on muutamia sellaisia löytynyt, ja Ypäjän suunnalta olen tehnyt muutamia yksittäisiä löytöjä, jotka ajoittuvat viikinkiaikaan, suunnilleen tuhannen vuoden taakse. Miesten hautauksissa on yleensä aseita, jotka ovat rautaa. Yhdestä löytyi tappara eli sotakirves, toisesta yksiteräinen miekka. Naisten haudoissa on ollut pronssisia koruja.

Hän on mukana myös viime vuonna alkaneessa monitieteisessä projektissa, jossa etsitään kadonnutta kirkkoa. Perimätiedon mukaan Tammelan Portaan kylässä on ollut kirkko 1300-luvulla. Vielä kirkonpaikkaa ei ole löytynyt, mutta metallinetsijät ovat löytäneet paikalta kolikoita 1600- ja 1700-luvuilta.

Paljon enemmän kuin vanhoja rahoja tai viikinkiaikaisia aseita, on Pekka Fabritius löytänyt kaikenlaista roskaa. Kaikkein yleisin metallilöytö on repäisymallinen pullonkorkki.
— Niin syvälle metsään en ole vielä koskaan mennyt, ettei olisi Alkon korkkia tai repäisykorkkia tullut vastaan.

Pidä sormuksesi!

Metallinetsintää harrastavat tuhannet suomalaiset. Kaikkia eivät kiinnosta samanlaiset maanalaiset aarteet.
— Tätä voi tehdä monessa muodossa. Jotkut etsivät vain koruja ja rahaa rannoilta, ja jotkut etsivät sotaromua. Se on vähän, että mistä tykkää, Pekka Fabritius sanoo.

Metallinpaljastimilla etsitään myös kadotettuja arvoesineitä, joiden olinpaikasta on käsitys. Kaikkein eniten ihmiset ovat kadottaneet kihla- ja vihkisormuksiaan, jotka ovat huomaamatta pudonneet sormesta — tai sitten ne on hetkellisessä tunnekuohussa viskattu menemään.
— Ikkunoista heitettyjä sormuksia on etsitty metallinpaljastimilla, niitä tarinoita olen kuullut paljon, Pekka Fabritius naurahtaa.

Kerran hänet kutsuttiin etsimään peltotöissä kadonnutta kultasormusta.
— Talon emännän isän sormus oli joskus aikoinaan hukkunut perunapeltoon. Sieltä se sitten löytyi. Se ehti olla kymmeniä vuosia kateissa.

Harrastajien määrän kasvuun on olennaisesti vaikuttanut metallinpaljastimien kehittyminen ja hintojen lasku.
— Suunnilleen 300 eurolla saa sellaiset perusvehkeet, joilla pääsee hyvin alkuun. Paremmat koneet maksavat tonnin kieppeillä. Eniten rahaa kuluu bensaan, kun ajelee ympäriinsä.

Mitä neuvoja antaisit aloittelijalle?
— Oikotietä onneen ei ole! Kaikki mikä piippaa, on otettava ylös, sitä kautta sitten oppii. Pikku hiljaa oppii tunnistamaan, mitä löytyy. Pullonkorkki kuulostaa samalta kuin hopeakolikko, joten kaivettava se kaikki on.

Ennen kuin lähtee etsimään aarteita, on tärkeää hallita harrastuksen liittyvät lakiasiat, Pekka Fabritius muistuttaa. Esimerkiksi luonnonsuojelualueilla tai muinaisjäännösten läheisyydessä ei saa kaivaa.
— Jos löytää jotain sellaista, joka vaikuttaa muinaismuistolta, täytyy kaivaminen lopettaa heti, ettei tuhoa kohdetta, ja ilmoittaa siitä Museovirastolle. Jatko on arkeologin hommaa. Siinä on niin paljon muutakin kuin ne metalliesineet, mitä sieltä mahdollisesti löytyy.

Kenenkään tontille tai pellolle ei piipparin kanssa ole asiaa ilman lupaa. Jokamiehenoikeudella voi liikkua metsissä vapaasti ja tehdä metallinetsintääkin. Maanomistajan lupa kaivamiseen olisi silloinkin hyvä pyytää.
— Varsinkin jos asutusta on lähellä, niin lupa pitää pyytää, ettei vain pöllähdä pyörimään ihmisten nurkkiin.

Museoviraston opas metallinetsinnän harrastajalle:
https://www.museovirasto.fi/uploads/Arkisto-ja-kokoelmapalvelut/Julkaisut/muinaisjaannokset-ja-metallinetsin-2017.pdf