Olisiko mukava viettää aikaa kodin terassilla tai parvekkeella kesäkauden loputtuakin? Uudella infrapunatekniikalla varustettu terassilämmitin on aivan toista maata kuin takavuosien tehottomat virtasyöpöt.

Vielä kymmenkunta vuotta sitten kotikäyttöön sopivien terassilämmittimien tarjonta oli suppeaa. Suosituimpia olivat kaasulämmittimet, joiden käyttöä monet pitivät hankalana. Niiden paloturvallisuuskin huoletti. Kaasulämmittimet kuitenkin sentään lämmittivät oikeasti, toisin kuin silloiset sähköiset terassilämmittimet.
— Sähkölämmittimet olivat silloin lähinnä tukankäristimiä: eivät paljoa lämmittäneet, mutta kun meni lähemmäs, niin polttivat, K-Raudan tuotepäällikkö Sauli Kajosaari kuvailee. — Niihin ei pidä sotkea näitä nykyajan lämmittimiä, jotka ovat aivan eri laitteita.

Kaasulämmittimiä on edelleen myynnissä, mutta suosituimpia terassilämmittimiä ovat nyt sähkökäyttöiset infrapunalämmittimet, joiden myynti kasvaa joka vuosi.
— Niistä on tullut kuluttajien suosikkeja ihan sen käytön helppouden vuoksi. Ne ovat myös sen verran tehokkaita, että niistä oikeasti saadaan tarpeeksi lämpöä terassille tai parvekkeelle, Sauli Kajosaari sanoo.

Sähköllä toimivien terassilämmittimien tekniikka on kehittynyt. Lämpöä tuottaa nyt lampusta peräisin oleva lyhytaaltoinen infrapunasäteily. Lämmittimen toimintaperiaatetta voi verrata mikroaaltouuniin.
— Mikroaaltouunissa ruokaa kuumentavan aallon pituus on nimensä mukaisesti hyvin pieni. Terassilämmittimen aallonpituus on vähän pidempi, mutta samalla tavalla säteily lämmittää sitä kohdetta, johon se osuu — toki paljon vähemmän kuin mikro.
Infrapunalämmittimen valo siis lämmittää terassilla tai parvekkeella seiniä, tuolia, pöytiä ja siellä oleskelevia ihmisiä. Lämmenneet kalusteet alkavat luovuttaa lämpöä myös tilaan, joten silloin lämpenee ilmakin.

Ei enää sähkösyöppöjä

Kysynnän myötä myös lämmittimien valikoima on kasvanut. Tarjolla on runsaasti erilaisia seinään tai kattoon kiinnitettäviä malleja, joiden teho ja lämmityskyky vaihtelevat. Esimerkiksi K-Raudassa niiden hintahaitari ulottuu muutamista kympeistä noin 700 euroon.

Millainen ja miten järeä lämmitin kannattaa hankkia, riippuu lämmitettävästä tilasta. Kaikki eivät toimi joka paikassa.
— Meillä on valikoimassa esimerkiksi FXA Circular 2100, roikkuva, pyöreä, ufon näköinen lämmitin, joka on oikein pätevä sellaiseen tilaan, minne tuuli ei pääse. Se toimii hyvin vaikka lasitetulla parvekkeella. FXA Linear 2000 -lämmittimessä lampputekniikka taas on sellainen, että se sopii myös avoterassille, missä pääsee vähän tuulemaankin, Sauli Kajosaari kertoo.
Lämmittimien tuotekuvauksiin kannattaa siis tutustua huolella, ennen kuin tekee valinnan. Niissä kerrotaan sekin, monenko neliön suuruisella alueella lämmitin toimii.

Ei ole montakaan vuotta siitä, kun energiansäästövinkkien listoilla toistui maininta: unohda terassilämmittimet. Nyt tämäkään ei pidä enää paikkaansa, sillä nykyaikaiset lämmittimet eivät ole sähkösyöppöjä.
— Takavuosina ne vain söivät energiaa ilman hyötyä. Nyt lämmitys on nopeaa ja tehokasta, koska lämmitintä voidaan käyttää vain se aika, kun ihmisiä on paikalla. Tilaa ei ole tarpeen esilämmittää, eikä sitä tarvitse jälkijäähdyttää.

Mieluummin uusi pistorasia kuin pitkä johto

Millaisen sulakkeen taakse lämmittimen voi laittaa? Sauli Kajosaaren mukaan kuluttajakäyttöön tarkoitetut lämmittimet ovat pääosin alle 2300-wattisia. Silloin 10 ampeerin sulake vielä riittää.
Ohjeet lämmittimen turvalliseen asennukseen ja käyttöön tulevat laitteen mukana.
— Aina pitää lukea laitteen käyttöohjeet. Siellä on kerrottu oikeat asennuspaikat ja turvavälit, jotka ovat lämmitinkohtaisia, esimerkiksi se, paljonko pitää olla etäisyyttä kattoon tai seiniin ja palaviin materiaaleihin.

Kajosaari kertoo, että lämmittimien virtajohtojen pituudesta tulee joskus valituksia. Kahden metrin virtajohto on kuitenkin seurausta CE-merkinnän vaatimuksista: valmistaja ei saa tehdä kuluttajakäyttölaitteisiin viiden tai kymmenen metrin kaapeleita.
— Monihan sitten ratkaisee asian jatkokaapelilla, mutta niitä tulisi välttää lämmittimissä. Mitä pitempi jatkokaapeli on, sitä vähemmän siitä kulkee niin sanotusti sähköä läpi. Kun lämmittimen johto pannaan vaikkapa 25-metrisen kaapelin päähän, laskee jännite matkalla niin paljon, ettei lämmitin välttämättä lähde lainkaan päälle, tai jos lähtee, niin ei toimi täydellä teholla, koska sähkö ei riitä.
Jos pihan perällä oleva huvimaja halutaan lämmittää, onkin kaapelikelaa fiksumpi ratkaisu tilata sähkömies asentamaan tarpeeksi lähelle uusi pistorasia.

Lämmittimessä olevan infrapunalampun käyttöikä on 5000-8000 tuntia, mikä käytännössä tarkoittaa keskimäärin 10 vuoden käyttöikää, Sauli Kajosaari kertoo.
— Laitteet ovat huoltovapaita siinä mielessä, että kuluttaja ei itse edes saa vaihtaa lamppua. Harvemmin niitä vaihdellaan, vaan lämmitin on sitten kymmenen vuoden tienoilla haukkunut käyttöikänsä päähän.
Lämmitin pitää säilyttää kuivassa paikassa, eikä sitä saa seisottaa sateessa.
Käyttömukavuutta lisää monessa mallissa mukana oleva kaukosäädin.
— Langattomalla kaukosäätimellä lämmitin saadaan kytkettyä päälle ja pois päältä, sen tehoa voi säätää. Sekin on kätevä ominaisuus, jos lämmitin on vaikka korkealla tai muuten hankalassa paikassa.

Syksy tuo tullessaan paitsi viileyttä, myös pimeyttä. Terassilämmitin antaa lämmön lisäksi valoa.
— Koska infrapunalämmittimessä on lamppu, niin sehän toimii samalla valaisimena terassilla tai parvekkeella, Sauli Kajosaari muistuttaa.