Koronavuosi vei suomalaiset ulkoilemaan, ja suunnistus on saanut koko joukon uusia ystäviä. Omatoimirastien myötä kynnys lähteä kokeilemaan lajia on entistä matalampi.

— Suunnistus voi Suomessa hyvin. Siitä on koronan aikana tullut jopa trendilaji, sanoo Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mika Ilomäki.
Suunnistus on kohtuullisen iso laji: sitä harrastetaan noin 60 000 ihmisen voimin. Heistä kuudesosa on mukana kilpailutoiminnassa. Suunnistusliittoon kuuluu 330 erikokoista jäsenseuraa, joissa on harrastajia laidasta laitaan.
— Tämä on sellainen vauvasta vaariin ja mummoon -laji. Kaikenikäiset voivat harrastaa suunnistusta. Silläkin tavoin se on hyvin yhdenvertainen ja tasa-arvoinen laji, että mukaan tuleminen ei vaadi mitään taloudellisia investointeja, ja kynnys tulla mukaan on toivottavasti matala, Mika Ilomäki kuvailee.

Metsissä kartan ja kompassin kanssa näkee usein kulkemassa varttuneempia herroja. Ilomäki vahvistaa, että suurten ikäluokkien joukossa suunnistusperinne on vahva.
— Kilpailutoiminnassa 65-vuotiaiden miesten sarjat ovat nyt varsin suuria. Mutta viime vuosina on mukava ollut huomata, että aikuisten suunnistuskouluihin tulee paljon ihmisiä ihan nollapohjalta — että he ovat suunnistaneet viimeksi esimerkiksi 30 vuotta sitten koulussa. Varsinkin naiset ovat olleet aktiivisia. On mukavaa, että meillä on paljon neli-viisikymppisiä naisia, jotka haluavat opetella suunnistamaan.

Keväällä seuroista viestitettiin, että suunnistuskoulut ja -kurssit myytiin monin paikoin loppuun.
— Sehän menee aaltoillen, että milloin jostakin liikuntamuodosta innostutaan. Suunnistuksessa tykästytään nyt varmaan siihen, että mukana on myös älyllistä haastetta, ja liikuntasuoritus menee vähän niin kuin itsestään siinä ohessa. Metsän siimeksessä kukin voi liikkua rauhassa oman kuntonsa mukaan, ja mukana on rastien myötä löytämisen riemua. Suunnistaminen on monella tavalla palkitsevaa, Mika Ilomäki summaa.

Suksilla, pyöräillen ja kännykällä

Perinteinen suunnistus on selvästi suosituin laji, mutta sen rinnalla on kolme pienempää suunnistuslajia. Hiihtosuunnistusta on harrastettu Suomessa 1970-luvulta saakka, mutta vähälumiset talvet uhkaavat lajin tulevaisuutta. 2000-luvulla mukaan tuli pyöräsuunnistus.
Pienin ja suurelle yleisölle tuntemattomin laji on tarkkuussuunnistus. Siinä ei mitata fyysistä suoritusta, vaan laji perustuu päättelytehtäviin. Rastit sijoitetaan hyvien kulku-urien varrelle, joten myös liikuntarajoitteiset voivat osallistua. Lajin arvokilpailuissa on erikseen parasarja, johon voi osallistua pyörätuolillakin liikkuva.

Kaikkia suunnistuslajeja on mahdollista harrastaa omatoimirastien kautta.
— Seurat oppivat koronan myötä uuden asian, eli rastit viedään maastoon viikoksi, ja kartan voi ostaa ilmoitetuista paikoista. Kaikki omatoimirastit löytyvät netistä rastilippu.fi-sivustolta, Mika Ilomäki kertoo.
Ennen korona-aikaa kuntorastitapahtumat olivat sidottuja tiettyyn päivään ja kellonaikaan. Aikaikkuna oli usein vain parin tunnin mittainen. Omatoimirastit sopivat Mika Ilomäen mielestä hyvin myös pandemian jälkeiseen aikaan.
— Uskon, että ne jäävät pysyväksi ilmiöksi tapahtumien rinnalle. Pieni haaste seuroille voi olla se, että maanomistajien kanssa voi olla hiukan vaikeampi sopia alueen käytöstä viikoksi kuin yhdeksi illaksi. Moni kuitenkin tykkää käydä suunnistamassa omia aikojaan. Koronan myötä on tullut hyviä käytäntöjä, ja tämä on yksi sellainen.

Kokonaan omatoimisuuteen perustuu mobo- eli mobiilisuunnistus. Siinä suunnistaminen tapahtuu kännykkäsovelluksella, jonka voi ladata omaan puhelimeensa sovelluskaupasta. Ratojen kartat aukeavat puhelimen ruudulle, ja leimaaminen hoituu qr-koodin avulla. Rastit ovat pysyvästi paikoillaan maastossa.
— Mobo on yksi helppo tapa kokeilla suunnistusta. Tiedän, että koulutkin ovat käyttäneet sitä opetuksessaan koronavuonna, kun lähellä on sattunut olemaan mobo-ratoja.