Aluksi synninpäästö: Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Niina Hämäläinen kertoo tuntevansa jopa tutkijapiireistä ihmisiä, jotka eivät ole lukeneet Kalevalaa. Ei siis tarvitse hävetä, jos se on jäänyt vähälle tutustumiselle. Hyviä syitä syventää tuttavuutta kyllä löytyy.
— Kalevala kuuluu meidän kulttuuriperintöömme ja historiaamme. Se on käännetyin suomenkielinen teos. Se on vienyt meidät maailmalle ja Eurooppaan. Sikäli olisi hyvä, että tietää Kalevalan, hän sanoo.

Kun Kalevala mainitaan, hyvin harva suomalainen ei tiedä, mistä on kysymys. Jonkinlainen käsitys Lönnrotin eepoksen hahmoistakin useimmilla on. Entäpä jos Kalevalan päivänä puhaltaisi eepoksen päältä pölyt ja lukisi Väinämöisen edesottamuksista? Monelle kynnys tuntuu isolta: on ehkä jäänyt ikävät muistot tuskaisesta Kalevalan tankkaamisesta koulun äidinkielentunneilta.
— Monilla ikäisilläni 1970-luvulla syntyneillä ja vanhemmilla sukupolvilla on se kokemus, että koulussa käytiin Kalevalan runomittaa ja kieltä läpi, ja se oli hirveän puuduttavaa. Kannattaa unohtaa kokonaan se, että Kalevala on vaikea ja runomittainen, ja siinä on outoja sanoja, ja lähteä tarkastelemaan sitä suorasanaisena ja erilaisten versioiden kautta, Niina Hämäläinen kannustaa.

Työkaluksi hän suosittelee Kalevala ja opas sen lukemiseen -kirjaa, joka auttaa hahmottamaan Kalevalan tapahtumia ja henkilösuhteita.
— Siinä on esimerkiksi juonireferaatteja ja kartta henkilösuhteista. Henkilöhahmojen kautta Kalevalan maailma avautuu kiinnostavalla tavalla, pääsee kiinni tarinaan ja siihen, mistä Kalevala kertoo. Tietysti Kalevala on paljon muutakin kuin se kirja ja tarina: siihen kietoutuu paljon kiinnostavia asioita 1800-luvusta ja Elias Lönnrotista ja suomalaisen modernin yhteiskunnan synnystä.

Aineistona 10 000 runoa

Kalevala on vuosien saatossa inspiroinut valtavaa määrää taiteilijoita Akseli Gallen-Kallelasta Sormusten herra -kirjailija J.R.R. Tolkieniin. Siitä on myös ilmestynyt paljon muunnelmia.
— Koirien Kalevala on yksi suosituimmista ja tarjonnut monelle suomalaiselle lukijalle sukelluksen Kalevalan maailmaan. Tietysti jos Kalevalan tuntemus jää Mauri Kunnaksen tulkintaan, niin se ei hirveästi vielä ole, koska se on kirjailijan oma tulkinta, joka poikkeaa Lönnrotin Kalevalasta, Niina Hämäläinen sanoo.

Laajempaa tietoa Kalevalasta on tarjolla internetissä Matkalla Kalevalaan -sivuston muodossa. Sen tehtävät on tehty yhteistyössä äidinkielenopettajien kanssa erityisesti yläasteita varten, mutta sisältö sopii myös omatoimiselle Kalevalaan tutustujalle.
— Sivusto on tehty helposti lähestyttäväksi ja purkaa sitä, mitä kaikkea Kalevalaan sisältyy ja liittyy kuten Elias Lönnrotin elämä ja elämäkerta, lauletut kansanrunot, jotka Lönnrot ja kumppanit keräsivät, sekä se kirjallinen kulttuuri ja 1800-luvun sivistyneistön aatemaailma, minkä piirissä Kalevala syntyi. Kalevala ei ole vain yksi teos, vaikka aina me puhumme siitä sellaisena. Kalevala oli Lönnrotin 30-vuotinen kirjoitusprosessi, jossa hän työsti useita erilaisia versioita.

Jos suomalainen kansanrunous ja Lönnrotin työ Kalevalan parissa kiinnostavat, kannattaa tutustua myös Avoin Kalevala -sivustoon.
— Se on tieteellisesti toimitettu editio vuoden 1849 Kalevalasta ja tarkoitettu kaikille kiinnostuneille käyttäjille. Palvelussa on sanaselitykset kaikista Kalevalan 50 runosta. Selitykset saa näkyviin hiirellä klikkaamalla. Merkitysten avaaminen helpottaa lukemista tosi paljon.

Avoin Kalevala tuo näkyville myös sen, millaista aineistoa Lönnrot käytti Kalevalaa työstäessään: hänellä oli käytössään noin 10 000 eri runotekstiä, joista hän hyödynsi vain murto-osan. Alkuperäinen runoaineisto on linkitetty palveluun, joten siihen pääsee helposti tutustumaan ja vertailemaan valmiiseen Kalevalaan.

Kalevala on kansanrunoutta, mutta se on myös Elias Lönnrotin luomus. Mitään sellaista yhtenäistä tarinaa ei runolaulukulttuurissa ollut olemassa.
— Lönnrot pyrki noudattamaan tarkasti runoaineiston säkeitä ja teemoja, jotta Kalevala otettaisiin vastaan mahdollisimman kansanomaisena eepoksena, mutta hän myös teki omia poliittisia ja ideologisia valintoja, Niina Hämäläinen sanoo.
Tutkija löytääkin Kalevalasta paljon sellaisia elementtejä, joita ei ole näkyvissä kansanrunousaineistossa, vaan ne heijastelevat Lönnrotin ja 1800-luvun ajattelua. Esimerkkinä hän mainitsee Aino-runon. Kansanrunousaineistosta löytyy tarina hirttäytyneestä neidosta, joka on tavannut metsässä tuntemattoman kosijan. Väinämöistä vedenneitojen maailmaan pakeneva Aino sen sijaan on Lönnrotin luomus, jonka kohtalossa voi nähdä 1800-luvun pohdintaa naisen asemasta modernisoituvassa maailmassa.

Kalevala ja kulttuurinen omiminen

Kalevala piirtyy suomalaisten mieleen vahvasti myös Akseli Gallen-Kallelan maalausten kautta.
— Helposti unohdetaan, että Gallen-Kallelakin oli taiteilija, joka tulkitsi Kalevalaa omien taiteellisten ambitioidensa kautta. Aino-triptyykissä Väinämöisellä on suuret, romuluiset ja ehkä likaisetkin kourat, joilla hän yrittää saada Ainoa kiinni. Nuori, vaalea, viaton Aino yrittää pyristellä pois Väinämöisen käsistä. Lönnrotin tulkinta ei kuitenkaan ollut aivan tämä, Niina Hämäläinen sanoo.
Lönnrot kuvasi Aino-runossa nuoren naisen ahdistusta, kun taas Gallen-Kallela ikuisti maalaukseensa suuren ahdistelijan.

Kalevalan tunteminen antaa meille avaimia ymmärtää sen inspiroimaa taidetta, mutta myös suomalaista kulttuuria ja sen rakentumista.
— Kalevalahan syntyi aikana, jolloin ei ollut valtiota nimeltä Suomi. Lönnrot keräsi tärkeimmät runot Karjalan puolelta suomen- ja karjalankielisinä. Suomalaisuuden kertomus Kalevalassa on rakentunut myös karjalaisista aineksista ja karjalaisuudesta.

Keskustelussa kulttuurisesta omimisesta Kalevalakin on saanut osansa. On esitetty, että suomalaisuuden rakentamisessa on hyödynnetty toisen kulttuurin elementtejä. Jyrkimmät ovat sitä mieltä, että Kalevala on ryöstetty karjalaisilta.
— Osaltaan se on toki totta. Ei voi kuitenkaan sanoa, että Kalevala olisi ryöstetty, koska sellaista eeposta ei ollut olemassa. Jos Lönnrot ei olisi ollut niin aktiivinen ja sitä valtavaa keruuinnostusta ei olisi syntynyt, niin olisiko runoja koskaan tallennettu, vai olisivatko ne kadonneet? Tämä on monimutkainen asia. Tärkeää on kuitenkin ymmärtää, ettei Kalevalassa ole vain suomalaisuuden vaan myös karjalaisuuden eri puolia.

Tutkijalta on vielä pakko kysyä, että mikä se sampo oikein on?
— Siitä on hirveästi tulkintoja, eikä yhtä oikeaa selitystä. Vaikka sampo on esine, jota ryöstetään, heitetään mereen ja menee palasiksi, se on myös onnen symboli. Onnea on rajallinen määrä maailmassa. Kumpikaan kansa, Pohjola eikä Kalevala, saa sitä sampoa, vaan pikku murusia. Se on siis tavallaan tasa-arvoinen näkemys siitä, että kellekään ei kuulu roppakaupalla onnea, vaan jokainen saa vähäsen.