Joidenkin mielestä suomalaisten tapa ennustaa tulevan vuoden tapahtumia sulattamalla tinaa on omituinen perinne, mutta maailmalta löytyy paljon oudompaakin meininkiä: Tanskassa hypitään tuolilta, Perussa tapellaan ja irlantilaiset mätkivät leivällä seinää!

Ympäri maailmaa vuoden vaihtumista juhlitaan ilotulituksin sekä kokoontumalla yhteen syömään ja juomaan. Monissa maissa on lisäksi paikallisia erikoisuuksia. Jos siis olet kyllästynyt tinan valamiseen, valitse itsellesi ihka uusi perinne runsaasta tarjonnasta.

Suurin osa uuden vuoden perinteistä on oikeastaan taikoja, joita tehdään onnen tuottamiseksi tulevalle vuodelle. Espanjassa syödään 12 viinirypälettä, joista jokainen edustaa hyvää onnea yhdelle kuukaudelle. Kaupungeissa ihmiset kerääntyvät vuoden vaihtuessa toreille popsimaan onnenrypäleitään yhdessä, kyytipoikana on kuohuviiniä.

Monissa Etelä-Amerikan maissa kiinnitetään huomiota alusvaatteiden väriin. Pukeutumalla punaisiin kalsareihin yritetään vaikuttaa suotuisasti rakkausasioihin, keltaisilla kalsongeilla puolestaan panna finanssit kuntoon.

Myydäänköhän Virossa paljon närästyslääkettä vuoden alkajaisiksi? Ainakin naapurimme syövät vuoden ensimmäisenä päivänä tuhka tiheään: 7, 9 tai jopa 12 kertaa, koska niitä pidetään onnenlukuina.

Filippiiniläiset haaveilevat vuoden viimeisenä päivänä rikastumisesta ja syövät siksi kaikkea pyöreää — siis kolikon muotoista. Onnea hamutaan myös pukeutumalla pilkullisiin vaatteisiin.

Sveitsiläisten huhutaan viskovan uuden vuoden juhlissaan jäätelöä lattialle. Netin keskustelupalstoilla monet sveitsiläiset kieltävät moisen pöhkön perinteen olemassaolon kiivaasti. Olisiko siis kyse salaisesta ja mahdollisesti hyvin tehokkaastakin taikakeinosta, jota he eivät halua muille jakaa? Kaiken varalta kannattaa varmaan paiskata tuutti tantereeseen.

Tekisikö vuonna 2020 mieli matkustella paljon? Jos, niin sinulle saattaisi sopia kolumbialainen uuden vuoden taika: käy kanniskelemassa tyhjää matkalaukkua korttelin ympäri.

Suomalaisten tapaan tšekkiläiset yrittävät ennustaa tulevaa vuotta, mutta he eivät sulata tinaa, vaan halkaisevat omenan ja yrittävät nähdä tulevan vuoden siitä. Kreikkalaiset pelaavat uuden vuoden aattona tuntikaupalla korttia — sekä kotona että esimerkiksi kahviloissa järjestettävissä tapahtumissa. Jouluna he ovat ripustaneet oven yläpuolelle granaattiomenan, jota pidetään vaurauden ja hyvän onnen symbolina. Uuden vuoden aattona tuo hedelmä mäsäytetään lattiaan ja toivotaan, että sieltä leviää mahdollisimman paljon siemeniä, sillä ne korreloivat tulevan vuoden onnen määrän kanssa. Ikivanhaa perua on se, että kreikkalaiset ripustavat talonsa ulkopuolelle suuren sipulin, joka otetaan alas keskiyöllä. Seuraavana aamuna perheen lapset herätetään koputtelemalla heitä tuolla sipulilla otsaan — onnen tähden tietysti.

Perussa tulee turpaan

Kiinnostaako riehakkaampi meininki? Sellaista on tarjolla tanskalaisilla, jotka hyppivät keskiyöllä tuolilta alas (huom. tuolilta putoamista ei ehkä lasketa). Sillä tavoin otetaan loikka vanhasta uuteen vuoteen. Pahoja henkiä he karkottavat heittämällä seinään lautasia ja juomalaseja. (Jos siis on tulossa tanskalaisia vieraita uuden vuoden viettoon, pane perintö-Arabiat visusti kaapin perukoille.)

Entä jäikö joulusta yli kuivahtanut limppu? Se soveltuu hyvin irlantilaiseen uuden vuoden taikaan: mätki leivällä seiniä, niin pahat henget ottavat hatkat huushollista. Sekä irlantilaisille että skotlantilaisille on merkittävää, kuka heidän kotiinsa tulee ensimmäiseksi vieraaksi vuoden vaihduttua. Irlantilaisille komea tumma mies ennustaa hyvää, kun taas esimerkiksi punatukkainen nainen heikompaa vuotta. Skottien uskomuksessa ei haiskahda sovinismi, vaan heille on tärkeää, että vuoden ensimmäinen vieras muistaa tuoda tullessaan jonkin lahjan, esimerkiksi syötävää tai juotavaa. Jos siis naapurin isäntä kolkuttaa oveasi heti puolen yön jälkeen viinapullon kanssa, ei hän ehkä ole tullut etsimään juopotteluseuraa, vaan tuomaan hyvän onnen lahjan.

Yksi oudoimmista perinteistä löytyy Perusta. 300 asukkaan pikkukylässä nimittäin tapellaan. Takanakuy-nimellä tunnetussa tapahtumassa ratkotaan vuoden mittaan syntyneitä erimielisyyksiä nyrkein ja potkimalla. Näin ollen uusi vuosi voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä (ja mustelmaisina). Kyseenalainen perinne on kylästä levinnyt jo muuallekin. Tappelun lisäksi myös juopotellaan — ensin rohkeuden keräämiseksi, ja tappelujen jälkeen kipujen lievittämiseksi.

Joka tapauksessa ympäri maailmaa uskotaan, että vuodenvaihde on erikoista ja maagista aikaa. Pidä siis silmäsi ja korvasi auki, niin voit todistaa ihmeitä. Islantilaisen kansanperinteen mukaan uuden vuoden aaton iltana lehmät alkavat puhua, hylkeet muuttuvat ihmisiksi, kuolleet nousevat haudoistaan, ja haltijaväki on liikkeellä...

Jutun lähteinä käytetty mm.
irishpost.com/news/7-irish-new-year-traditions-163007
greekerthanthegreeks.com/2015/12/top-ten-greek-new-years-customs-and.html
worldstrides.com/blog/2016/12/9-new-years-traditions-cultures-around-world/